28.6.2016

















Lokki vei mun ruoat suoraan nenän eestä, mut muuten 5/5

Koiruu(k)s(ia)











9.6.2016

Onnistunut ilta





   ♥ Kesäilta, meri, kaverit, viini & jäätelö. En tiedä paremmasta, enkä edes halua.

7.6.2016

Uuden alku

1postaus Tättärää, täällä mä. Sain yhtäkkiä idean, että sytyttäisin mun blogin uudestaan eloon. Oli tämä sitten ohimenevä päähänpistos tai ei, päätin toteuttaa ideani sen kummempia pohdiskelematta. Kaiken aloittaminen on aina tosi vaikeeta. Lukeminen, tunteiden kertominen, kaikki. Myös blogin aloittaminen tuottaa pientä päänvaivaa, varsinkin ekan postauksen kirjoittaminen. En jaksa kertoa itestäni normaalilla tavalla, se on mun mielestä tylsää, eikä semmosta mitä voisin ite kuvitella tekeväni. Siispä mä aattelin kertoa mistä mä tykkään, nimittäin kelle ei olis mieleistä kertoa jutuista, jotka tuottaa itelle iloa.

Mä tykkään El Tiemposta, nauramisesta, kesäöistä, valvomisesta jonkun kanssa, bataatista, selkään piirtämisestä, Pepsi Maxista, puheliaisuudesta, matkustamisesta, sateesta kun voi itse olla siltä suojassa, mustasta väristä kaikkialla, juustoista ja jokaisesta niistä, merestä, hitaista aamuista, mun silmistä, suunnittelusta, kirpparilöydöistä, Helsingistä, vaatteista jotka ei tunnu miltään päällä, kahvista, sotkunutturoista, ruskasta, huolettomuudesta, peel off- kasvonaamioista, vuorelle vaeltamisesta, syvällisistä keskusteluista, mun pikkuveljestä niin paljon etten kestä, yksinkertaisuudesta (en puhu ihmisluonteesta), my day- videoista, kaupunkilomista, mun omasta ihanasta pienestä kodista, huulipunista, koiranpennuista, kirjoittamisesta, New Girl- sarjasta, saippuakuplista, toisten naurattamisesta, Snapchatista, mun blogin nimestä (jonka ihana Kerttu keksi mun lempibiisistä) ja varmaa sadasta miljoonasta muusta asiasta.

Mä voin joskus kertoa mistä mä en pidä. Uskon, että se on vähintään yhtä helppoa kuin kivojen asioiden keksiminen. Musta negatiivisuus ei ole pahasta ja valittaminenkin on välillä aika hauskaa ja oikein terapeuttista. Tää blogi ei kuitenkaan saa alkaa niin, koska haluan kääntää puhtaan ja kauniin sivun elämässäni, jota tää blogi nyt kuvastaa.